Jälleen kohti
Kalliojärveä…
Jälleen tienpäälle. Tällä kertaa naapurin poikien Tapin ja Mikon kanssa kohti Kyyjärveä,
josta edelleen Pertin kyydillä Kalliojärvelle… Perillä
Kalliojärvellä olimme siinä puoliseitsemän aikoihin. Kamat kasaan ja oitis makoisan kahvikupposen
ääreen!
Kalliojärven Viihdekeskus on viimevuosina tullut varsin tutuksi
tanssipaikakkana. Oman kirjanpitoni mukaan eilinen keikka oli järjestyksessään kohdaltani jo kymmenes Annelin keikka Kalliojärvellä. Paikka on sinällään aivan ok. Tanssikansaa
on yleensä runsaasti kuten eilen, vaikka se eilinen keli oli mitä kamalin, vettä sateli koko-illan taivaantäydeltä ja lisäksi tuuli vielä tuiversi nurkissa… yhtä kaikki
eilen oli kuitenkin hieno keikka-ilta Annelin ja orkesterinsa Recadosin parissa…
:-)
”joskus aamulla
puolineljältä”…
Saimme
Annelin lavalle puoliyhdeltätoista, aloituskappaleenaan vanha tuttu ”suojaan”. ”Suojaan
kappaleen jälkeen kuulimme Annelilta seuraavat kappaleet, ”liian pitkä matka
kotiin”, ”don’t cry for louie” ja ”mustat silmät”... Vaikka näin pohjaamalla
ollaan ei Anneli suotta ujostellut kertoessaan tarinaa ”mustista silmistä”…
”olen tuolla muualla päin kertonut mustista silmistä täällä Pohjanmaalla, eli joskus
aamulla puolineljältä, ja viideltä nakkarijonossa”! Annelilta hersyvän hauskaa naurua tämän perään… ja, "no ei vai!"
Hetken päästä Anneli lisäsi äskeistä tarinaa jotenkin tähän tapaan,
”taitaa ne mustat silmät olla tuttuja meillä Karviassakin, kun siinä rajalla
melkein ollaan”. ;-)
”Tää on kivaa!”…
Annelin kertoman mukaan, ”seuraavat kappaleet tulee meidän rumpalimme ehdottomasta vaatimuksesta... hän on Viitasaarelta!”
Tarkoittaen tietysti seuraavaksi tulevia rumpalimme "Pertin vaatimia" humppakappaleita, "kaksi kolpakkoa" ja "autotyttö". Humpat mentiin vanhaan hyvään
malliin ja lisäksi, toisen humpan ”autotytön" jälkeen saimme vielä kuultavaksi Pertin riemukkaat
rumpusoolot kappaleen lopuksi… Anneli jatkoi nauraen, katsoen takanaan
olevaa Perttiä kohden, ”rumpali se vaan innostui”… ”tää on kivaa!” kehaisi Pertti tuuletellen käsiään nostaen ja kuin varmuuden vakuudeksi napauttaen vielä lopuksi rumpuaan… ;-)
Kuulimme
edelleen kappaleet ”sold my soul”, ”niin paljon kuuluu rakkauteen”, ”jambalaya”,
"that's all right (mama)… äiree”…. Sekä vielä lisäksi kappaleet ”became
mucho” sekä setin päättänyt ”tahdo tietää en”…
"Pertti tietää nää
hommat"…
Saimme
Annelin takaisin lavalle noin kahdentoista nurkilla. Toisella setillä kuulimme
aluksi kappaleet ”kuolleet lehdet”, ”syntinen koi”, ”la isla bonita”, ”villi
varsa”, ”ne na na na” sekä toisena foksina kuultu ”koivukuja”, jonka jälkeen Annelin vilkaistessa jälleen rumpalimme Pertin puoleen, viitaten äsken kuultuun "koivukuja" kappaleeseen… ”ainakin rumpalimme tietää nää
hommat”… mutta Pertti ei tähän arvioon aivan näemmä yhtynyt "tökäten" rumpukapulalla edessään seissutta Annelia... heh heh… ;-)
Seuraavana
kuulimme kappaleet, ”tahdon olla sulle hyvin hellä”, ”tanssin päivät, tanssin
yöt”, ja edelleen Annelin sanoja lainatakseni, edelliseen kappaleeseen "tanssin päivät, tanssin yöt"… ”ja pojat soittaa aamu viiteen
asti”…. ;-)
Voi teitä söpöliinejä!…
Seuraavana
kuulimme kappaleet, ”tahdon olla sulle hyvin hellä”, ”tanssin päivät, tanssin
yöt”, ja edelleen Annelin sanoja lainatakseni… ”ja pojat soittaa aamu viiteen
asti”….
Dannyn ja Armin duettokappaleesta muodostui jälleen kerran aika hauska
tarina Dannyn antamaan lahjaan liittyen… Danny: ”tahdon olla sulle hyvin hellä rakkauslauluilla sua hellitellä”,
samalla Dannyn heilauttaessa cd-levyä kädessään, jatkaen edelleen... ”antaisin
pusun, mutta en uskalla”, ojentaen samalla lahjoittamansa levyn Armille… Armi jatkoi,
heilutellen levyä kädessään aivan kuin pikkaisen toruen hyvää ystäväänsa, ”tahdot olla mulle hellä, muista kuitenkin vain
vaimoos lähennellä… kiitos!"...naurua, naurua, naurua... :-)
Armi viittelöi kappaleen jälkeen, ”täällä Jarkko Lahti eli Danny”… edelleen, ”sain sellaisen rakkauslaulu kokoelman", samalla hänen katsellessa saamaansa levyä kädessään... "voi kiitos!" ;-) Voi teitä söpöliinejä!
Armi viittelöi kappaleen jälkeen, ”täällä Jarkko Lahti eli Danny”… edelleen, ”sain sellaisen rakkauslaulu kokoelman", samalla hänen katsellessa saamaansa levyä kädessään... "voi kiitos!" ;-) Voi teitä söpöliinejä!
”great balls of
fire”…
Toisella
setillä kuulimme vielä lisäksi kappaleet ”nousevan auringon talo”, ”luotu
lähtemään”, ”great balls of fire”, ja tälläkään kertaa emme saaneet Annelilta sitä
kappaleen nimen suomennusta, hänen ainoastaan meihin katsoen… ”en suomenna”… ;-)
Saimme
Annelin takaisin encore kappeleihinsa, aluksi Jarkon kanssa esettämään duettoon Markku Aron ja Nisa Sorayan
kappaleeseen ”mun suothan tulla vierees sun” sekä Annelin osalta keikan
päättävään kappaleeseen ”seitsemäs taivas”… hieno keikkailta, kiitos! :-)
Melkein viideltä
kotona…
Nämä
keikkamatkat ne tahtoo pikkaisen venähtää… tällä kertaa kotona olin hivenen viiden
jälkeen. Muutama nakki huuleen sekä helmeilevä Upsider light palan
painikkeeksi, ja johan on kumma, ettei uni tule silmään…
Tapsukka
kiittää!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti