sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

26.7.2014 - ANNELI - Valasranta, Yläne



TANSSI-ILTA  VALASRANNAN HELTEESSÄ…

Helteistä keikkaviikkoa jatkettiin keskiviikkoisen Särkän keikan jälkeen Yläneessä viihtyisässä Valasrannassa. Tuosta helteestä puheenollen ilmatieteenlaitoksen mukaan mennyt viikko oli lämpimin viikko jopa viiteenkymmeneen vuoteen. Valasranta sijaitsee kauniilla paikalla Pyhäjärven eteläpäässä. Puitteet Valasrannassa ovat vähintäänkin mallikkaat kauniiden maisemien lisäksi, paikat ovat hyvin siistit ja henkilökunta erittäin ystävällistä. Eli ei valittamista. Olimme keikkapaikalla jo hyvissä ajoin ennen tanssien alkua. Annelin ja Recadosin esiintyjäparina oli tällä kertaa tanssiorkesteri Hurma, laskujeni mukaan jo komatta kertaa Annelin esiintyjäparina tälle vuodelle...

Saundcheck: Anneli osaa revittää, kunnon rokki meiningillä... "the road Jack" :-)
"Pertti kertoo ISON -kalajutun... Annelia kiinnosti kovasti, tottahan toki! ;-) ;-)
Kyllä nautittiin…

Ennen keikkaa soundcheckin jälkeen jäi vielä hyvin aikaa pienelle rentoutumiselle lämpimänä kesäiltana, mitä kukin sitten keksikään. Aluksi tarjolla oli kaikenlaista suuhun pantavaa vaikka millä mitalla kahvista aina kunnon ruokaan saakka, nakkikastiketta tai jotain broileria kaikkine maukkaine tykötarpeineen päivineen jne... Kun kerran vietettiin lämmintä kesäiltaa, ei järvessä käymistä voinut monikaan unohtaa jolloin yksi sun toinen käväisi pienellä vilvoittelu retkellä Pyhäjärvessä, Pertti oli meistä se ensimmäinen "rohkea"… 

”Oikein hienoa aurinkoista lauantai-iltaa...”

Recados orkesteri sai luvan aloittaa tanssi-illan ilta yhdeksältä, tunnin mittaiseksi merkatun settinsä. Hurman käväistyä välillä kolmen vartin verran lavalla, olikin jo Anneli vuoro astella lauteille kellon näyttäessä kokolailla vartin vaille yhtätoista. Anneli kipaisikin lavalle vaaleanpunaiseen keveään kesämekkoon pukeutuneena, söpöt vaan letit heiluen! Aloitusksenaan tutusti kappale ”suojaan”. Kappaleensa jälkeen Anneli toivotti omalta osaltaan kaikki tervetulleiksi… ”oikein hienoa aurinkoista lauantai-iltaa, myös minunkin puolesta”… 


Aika vekkuli ilme kasvoilla…

Anneli jatkoi keikkaa kappaleilla niin ikään oman ensimmäisen levynsä kappaleella ”tanssin päivät, tanssin yöt”, jonka jälkeen Anneli siirtyi foksi kappaleiden pariin ekaksi kappale ”don’t cry for louie”... Anneli siirsi katseensa puoleeni jotenkin sanoisko aika vekkuli ilme kasvoillaan… ”tämä seuraava kappale on omistettu Tapsukalle, mustat silmät”... ja mitähän tuo Anneli samalla kenties miettikään?

Annelin kivaan ilmeeseen saattoi omalta osaltaan vaikuttaa tuossa aiemmin pienessä porukassa käymämme keskustelu, milloin kukin on paininut tai ottanut jopa nyrkein yhteen jonkin toisen kanssa… Hymm, mustat silmät, kenties! 

Pieniä tunnustuksia vuosien takaa...

Siinä tuli tosiaan kerrottua itse kunkin yhtä ja toista omasta menneisyydestä, Anneli seuratessa hymyssä suin keskusteluamme. Tosin omalta kohdalta aina tuolta yli neljänkymmen vuoden takaa. Mutta niitä mustia silmiä en kyllä tunnustanut koskaan saaneeni, vaikka Anneli näppäränä tyttönä heti niitä ryhtyi tivaamaan, "saitko mustat silmät?"... Kappaleensa jälkeen Anneli totesi, ”siinä taru mustista silmistä”, ja parempi todellakin näin, mitä laulun sanoisssa kerrotaan, jos ja kun puhe kääntyy niinin "mustiin silmiin"! Kiitos Anneli jälleen kerran muistamisesta! :-)

Keikkaa jatkettiin seuraavana humppakappaleilla ”kaksi kolpakkoa” sekä ”autotyttö”, ja edelleen kappaleilla ”sold my soul”, ”se kuuluu rakkauteen”, ”jambalaya”, "that's all right (mama)" sekä Annelin ensimmäisen setin päättäneet rumba kappaleet ”besame mucho” sekä ”tahdo tietää en”…

”The road Jack”…

Anneli palasi takaisin lavalle kolmen vartin päästä, tällä kertaa aluksi kappaleilla ”the road Jack”, jossa kuulimme reipasta menoa Annelin ja Jarkon hienona tulkintana, jess! :-)

Setin toisena kappaleena kuulimme jälleen makeeta menoo rokki kappaleiden parissa Annelin pistäessä parastaan… ja ei muuten ollut vieläkään Annelilla niitä sinisiä mokkakenkiä, vaikka oikein yhdessä niitä kurkkaimme kaulat kenossa, ”ei ollut, niin ei”… mutta ”blue suede shoes” kuulosti jäälleen makeelta… :-)





”mulla oli kukkamekko päällä”…

Jos ei Annelilla ollut niitä ”kaipaamiamme” sinisiä mokkakenkiä, ei hänellä ollut myöskään sitä kukkamekkoa, vaikka kukkamekosta lauloikin tuossa Annen hänelle tekemässä kappaleessa ”syntinen koi”… ”mulla oli kukkamekko päällä jolla ripille päästä sain, inhosin pappiain, puhui mulle joutavia syntisten on mulla tieni ollut valintojen väärien”… Kun näitä laulun sanoja vähän kuuntelee, herää väkisin tuo Annelin muutaman kerran aiemmilla keikoilla jo esittämä "mielenkiintoinen" kysymys, ”kenestäköhän tää laulu mahtaakaan kertoo”. Jos vähääkään arvaan oikein siitä voi sisruksilla olla hivenen jopa erikäsitys... heh heh... ;-)



”sitten vähän rokkenrollia kehiin”…

Toisella setillä kuulimme lisäksi vielä kappaleet ”kuolleet lehdet”, ”villi varsa”, ”la isla bonita”, ”ne na na na”, ”koivukuja”, "minä tahdon olla sulle hyvin hellä", tällä erää sellainen tikkari piisi! Ja edelleen kappaleet "liian pitkä matka kotiin" sekä Annelia lainataksei, ”sitten vähän rokkenrollia kehiin!” Rokkenrolli kappaleina saimme meidän "rokkimimmi" Annelilta kappaleet tuolta 50.–60 –luvulta ”great balls of fire” sekä ”i saw her standing there”…

Anneli kiitteli yleisönsä toivottaen hyvää kesän jatkoa kaikille, "kiitos, hyvää kesän jatkoa”…

Anneli palasi vielä lavalle esittäen vahvat tulkinnat totuttuun tapaansa kappaleista ”nousevan auringon talo” sekä ”seitsemäs taivas”…

Hurman pojat vauhdissa...
Suuren suuret kiitokset Annelille kivasta keikka-illasta, palaamme… Tapsukka :-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti