sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

15.3.2014 - ANNELI - NightClub Tähti, Tampere


tapsukka.kuvat.fi

Tähtien tuiketta…

Vaikka itsellekin on jäänyt vähän sellainen tuntuma että alkuvuosi on mennyt keikkojen merkeissä kokolailla vaisusti. Mutta toisaalta kun omia muistiinpanoja katsoo, oli eilinen Annelin ja Recadosin keikka koko alkuvuoden kaikki keikat mukaan laskien jo yhdeksäs keikka. No ei kuitenkaan kovin paha, lähes keikka joka viikolle! Annelin keikkojen osalta eilinen keikka oli Tähdessä paikan lyhyestä noin puolentoista vuoden historiasta huolimatta jo kaiken kaikkiaan kuudes keikka, joten aika ahkeraan Anneli on Tähdessä vieraillut. Itselle eilinen keikka oli ko. paikassa Annelin keikka numero kahdeksan jos ottaa huomioon samassa paikassa aiemmin olleen Hämeensillan kaksi keikkaa laskuihin mukaan... 


Mikko takaisin kehiin…

Hienot puitteet omaavassa Tähdessä oli varsin mainio meininki, porukkaa paljon ja tunnelma sen mukainen, joku ennätti verrata illan vauhdikasta menoa jopa riehakkaaseen pikkujoulutunnelmaan… oikeestaan, aika hyvin mietitty, en pane vastaan!

Jo ennen keikkaa tapasimme niin Annelin kuin Recadosin pojatkin. Samalla ennätettiin pikaisesti tervehtiä Annelia lämpimien tervetulo halien kera sekä niin ikään ennätettiin vaihtaa jokunen sana myös Recadosin poikien kanssa…

Recados aloitti live musiikki tarjonnan puoli yhdentoista maissa… Jarkko toivotti kaikki läsnäolijat tervetulleeksi, jatkaen edelleen jotenkin tähän tyyliin, ”Mikkokin on pitkästä aikaa mukana… ja kostoksi voi vaikka aloittaa”. Tosiaan, Mikon poissa ollessa Recadosin laulupuoli on jäänyt yksin omaan Jarkon harteille... niin siitäs saat! Jarkko edelleen, ”voit esitellä aloitus kappaleen”... ”ei oo tarpeen”, no mitä suotta, musiikki puhukoon puolestaan tais Mikko tuumata! ;-)

Recadosilta kuulimme aloitus setillä muun muassa mainion meno piisin Runaway… sekä yksi illan hienoimpia vetoja Sting –kappaleessa ”fragile", jossa saimme ihailla jalleen mukanamme olleen Mikon tyylikästä kitarointia, ei voi muuta kuin ihailla... jotain kaunista! :-)



”Jambalayaa”… toiset voi kokeilla!...

Suosikki tyttömme Anneli saapui lavalle tunnin jälkeen puoli kahdeltatoista, tuttujen aloitus sävelmien “suojaan” soidessa. Aloituksen jälkeen Anneli jatkoi kappaleilla ”ihoissa on virtaa”, ”seitsemäs taivas”, ”mikä sun nimi on” sekä ”jambalaya”, ja ei mitään ”tavanomaista jambalayaa” mitä muilta kuullaan, vaan Annelin ja Recadosin mielestäni varsin ylivertainen veto… Vuosien mittaan olen kuullut ”jambalayaa” monena erilaisena vetona, mutta se eilinen oli aivan jotain muuta, se painii omassa sarjassaan. Anneli taitaa kappaleen tyylillä, se tiedetään, ei mikään yllätys… Kun tuohon Annelin tulkintaan lisää vielä Recadosin varsin huiman säestyksen makeine kilpasoitantoineen päivineen… se on siinä, toiset voi kokeilla! :-)

Settiä jatkettiin kappaleella aina tuolta 40 – luvulta saakka, "that's all right (mama)", edelleen kappaleilla ”kaksi kolpakkoa”, ”autotyttö”, ”niin paljon kuuluu rakkauteen”, Vaya Con Dios kappaleella ”sold my soul”, sekä setin päätteeksi vauhdikkaat rokit ”blue suede shoes” sekä aivan huimaan menoon yltynyt ”great balls of fire”… on ne vaan niin makeita! 

Waya Con Dios: "sold my soul"

Ennätykset vain paukkuu... 

Jos palataan hetkeksi Annelin edelliselle Tampereen Tähden keikalle 27.12.2013... paikalla oli porukkaa aivan hurjat määrät kuten tuolloin tuli jo todettua. Ja ihmekkös kerta tuo. Meille kerrottiin Tähden järjestäjien toimesta että tuolla Annelin ja Recadosin keikalla oli tehty Tähden uusi yleisöennätys!! :-))


“Syntinen koi”…

Paikan oman ”tiskijukan” hoidellessa musan varttitunnin, palasivat Anneli ja Recados jälleen lauteille, toisen setin aloituskappaleena vanha ikivihreä ”kuolleet lehdet, les feuilles mortes”. Kappale sai parikseen Annelin tulevan sinkkukappaleen ”syntinen koi”. Taitaapi olla tuo Annelin tuleva sinkku kappale isosisko Anne käsialaa! Aloitusparin jälkeen kuulimme Annelilta vanhan tutun Vaya Con Dios tuokion parissa kappaleissa ”don’t cry for louie” sekä “ne nan a na”...

Anneli ja Anne. "syntinen koi"

Anneli: ”Seuraavaksi mennään lattari rytmeihin ”villi varsa” …kappaleen nimen esittelyn jälkeen Anneli lähti mietiskelemään, kuin kysellen, ”ketähän olivat kappaletta tehdessään tarkoittaneet... villi varsa", näin Anneli vielä ennen kappalettaan? …hymm… niinpä niin, meillä löytyy tuohon kysymykseen aivan ehdoton vastaus, no siekin sen kyllä tiedät!! ;-) ”Villi varsan” parina kuulimme Madonnaa kappaleessa ”la isla bonita”…

Seuraavaksi esiin astuivat Armi ja Danny duetto kappaleessaan ”tahdon olla sulle hyvin hellä”. Kappale oli Armilta ja Dannylta jälleen hauska veto, ja kuten on nähty Danny on tavan mukaan keksinyt Armille aina jotain kivaa… ”villasukka”… ei nyt sentään, sukka huiskastiin jonnekin takavasemmalle. Vaan löytyyhän sieltä Dannyn kätköistä Armille antaa pieni makoisa suklaine pääsiäismuna, nami nami... veikkaampa että kyllä Armin suu kummasi vielä napsaa tään keikka-illan päätteeksi! :-)
  


Toisen setin lopuksi kuulimme lisäksi vielä kappaleet ”liian pitkä matka kotiin”, ”nousevan auringon talo”, sekä setin päätteeksi Recados bändin esittelyn perään vielä kappaleen Annelin omalta levyltä ”saappaat”…

”kolme cowboyta”…  

Rytmikkäiden aplodien saattamana Anneli riensi vielä kerran lavalle. Kuulimme häneltä vielä kappaleen ”kolme cowboyta”… hieno meininki Tähtien tuikkeessa!

Tapsukka kiittää! :-)

    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti