Vuoden viimeistä keikkaa
vietiin…
Mennyt
keikkavuosi oli riemukasta päättää suosikkini Anneli Mattilan keikkaan Revontulessa
Hankasalmella. Keikkoja menneelle vuodelle 2014 ennätti kertyä kaiken kaikkiaan
55 keikkaa. Kuluneen vuoden keikkamäärä on aiempia vuosia jonkin verran
pienempi mutta tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa. Revontulessa oli varsin
hyvä meininki ja tanssijoita ja meitä Annelin innokkaita seuraajia todella suurin joukoin! Joku
ennätti vuoden vaihtaeen tienoilla huomata, ”meillähän on kuin kaksi keikkaa, vuoden
viimeinen ja vuoden ensimmäinen”! :-)
Anneli on saanut matkaseurakseen serkkunsa Sofian. Sofiaa oli todella kiva nähdä sitten vähään aikaan, ja kuinkas muuten, meillä sitä tarinaa ja kivaa juttua piisasi ennen keikkaa vaikka millä mitalla. Terveiset kivalle Sofialle… :-)
Pientä alku jännitystä…
Joskus
aiemmin olen jo todennut kun Annelin päästää irti meno ja hyvä meininki on varmana taattu! Eilinen vuodenvaihteen keikka ei tehnyt tähän juuri poikkeusta vaan
meno ja hyvä meininki oli lavalla jopa entistäkin makeempaa. Tanssit aloitettiin tausta
orkesterin Recadosin voimin kello yhdeksältä.
llan kohokohta jota olimme odottaneet, saimme myös illan keikalle nättiin pitsimekkoon sonnustetuneen Annelin lavalle kellon näyttäessä yhtätoista. Annelin aloitus kappaleena kuulimme vanhan tutun ”suojaan”… kappaleen jälkeen Anneli kertoili innoissaan jotenkin tähän tapaan,
”Revontuli on se paras paikka johon on erittäin hyvä päättä kulunut vuosi”, Anneli edelleen, ”meillä on olut lähes kuukauden tauko poikien kanssa ja minua
ainakin jännitti kamalasti ennen tätä keikkaa… mutta ei jännitä enää yhtään”! :-)
Tähän
vois vaikka sanoa tutun laulun sanoin, "kun on alkuun päästy antaa mennä vaan". Eli Anneli ei ole todella ensimmäistä, eikä varmaan myös viimeistä kertaa
asialla, joten lavalle päästyä Anneli on kuin kotona ikään, ei hätää. :-)
Anneli on
nauravaista sorttia…
Kuulimme
jatkossa kappaleet ”tanssin päivät, tanssin yöt”, ”kolpakoita viisi!”,
”autotyttö” jossa Annelin pieni vihellys soolokin meni mainiosti aivan loppuun
saakka. Kuten tiedämme suosikkimme Anneli on sen verran nauravaista sorttia
että, vihellä nyt siinä ja katsele meidän nauravia ilmeitä, ei ole yleensä
kovin helppo homma…
"Pieni tositarina tähän väliin tuosta Annelin luontaisesta nauravuudesta. Anneli oli passikuvauksessa ja istahtanut kuvattavaksi iloisella ilmeellä tapansa mukaan, kuten tiedämme. Valokuvaaja sanoi Annelille, "passikuvassa täytyy olla aivan vakavana". Aiarvaatte kyllä kuinka siinä kävi. Anneli purskahti heleään nauruun, josta kertoman mukaan ei meinannut loppua tulla, ei sitten millään"... parin minuutin jälkeen kuvat saatiin kuitenkin otettua! Anneli on Anneli! :-)
"Pieni tositarina tähän väliin tuosta Annelin luontaisesta nauravuudesta. Anneli oli passikuvauksessa ja istahtanut kuvattavaksi iloisella ilmeellä tapansa mukaan, kuten tiedämme. Valokuvaaja sanoi Annelille, "passikuvassa täytyy olla aivan vakavana". Aiarvaatte kyllä kuinka siinä kävi. Anneli purskahti heleään nauruun, josta kertoman mukaan ei meinannut loppua tulla, ei sitten millään"... parin minuutin jälkeen kuvat saatiin kuitenkin otettua! Anneli on Anneli! :-)
Ja sitten takaisin illan keikkaan: Ensimmäisellä
kolmevarttisella kuulimme vielä lisäksi kappaleet ”besame mucho”, ”tahdo tietää
en”, sekä Tapsukalle omistettu ”mustat silmät”. Kiitos Anneli jälleen kerran!
Keikkaa jatkettiin edelleen kappaleilla ”don’t cry for louie”, ”seitsemäs taivas”, ”mikä sun nimi on” sekä ensimmäisen setin ansiokkaasti päättänyt duettokappale "the road Jack"… Anneli ehti vielä ennen taukoaan mainostaa ulkona keilahallin takana parhaiten näkyvästä vuodenvaihteen ilotulituksesta. Itse en, ilotulitusta käynyt katsomassa mutta sen kerrottiin olevan todella hieno…
Keikkaa jatkettiin edelleen kappaleilla ”don’t cry for louie”, ”seitsemäs taivas”, ”mikä sun nimi on” sekä ensimmäisen setin ansiokkaasti päättänyt duettokappale "the road Jack"… Anneli ehti vielä ennen taukoaan mainostaa ulkona keilahallin takana parhaiten näkyvästä vuodenvaihteen ilotulituksesta. Itse en, ilotulitusta käynyt katsomassa mutta sen kerrottiin olevan todella hieno…
Puolentunnin
jälkeen…
Puolentunnin
jälkeen jo uuden vuoden puolella Anneli ja pojat palaisivat jälleen lavalle. Ennen lavalle kipaisemista Anneli ehti
toivottaa meille hyvää alkavaa uutta vuotta oikein kunnon halien kera!
Toinen
setti aloitettiin duetolla ”tahdon olla sulle hyvin hellä”, jonka jälkeen
kuulimme kappaleet järjestyksessä ”ihoissa in virtaa”, ”villi varsa”, ”la isla
bonita”, ”minä rakastan sinua” sekä toisena valssi kappaleena ”ilta Skanssissa”.
Tähän ”ilta Skanssissa” valssin perään on aivan pakko mainita, vaikka valssit
eivät varsinaisesti ole aivan sitä minun ehdotonta suosikki musiikkia on ”ilta Skanssissa”
aivan huiman veto Annelilta ja pojilta, kaunista moniäänistä laulantaa ja
pianon soittoa, wauu, olen täysin myyty! :-)
”Takaisin Jyväskylään”…
;-)
Jossakin
vaiheessa settiä koko illan loistavalla juttutuulella ollut Anneli kertoi, tai
oliko se kenties jotain ”leikkimielistä” ääneen ajattelua, kuka tietää, mutta
joka tapauksessa? ”Äsken Jyväskylän ohi ajellessa, iski minuun mahdottoman
kova ikävä Jyväskylää... asuin kolmisen vuotta takaperin
jyväskylässä Putkilahdessa... pitäisiköhän muuttaa takaisin Jyväskylään. Pohdiskelu
jatkui edelleen, ”mitähän äiti siihen sanois...”? :-)
Keikka
jatkettiin kappaleilla, Annelin mukana keikalla olevalle Sofia serkulle omistetulla kappale ”ne na na na”. Edelleen kappaleilla ”koivukuja” ja vajaat tunti takaperin tarkalleen vuoden vaihteessa eläkkeelle
päässeelle Martille omistettu kappale ”nousevan auringon talo” sekä edelleen ja samalla toisen
setin päättänyt ”luotu lähtemään”…
Anneli koko rahan
edestä… ja "kotiviiniä"...
Anneli
aplodeerattiin vielä pariin kertaan takaisin lavalle. Ekaksi kuulimme rokkia
Annelin antaumuksella vetäneisiin kappaleisiin ” great balls of fire” ja ”saappaat
ampuu lujaan”… Yleisö ei antanut vieläkään myöten vaan Annelin piti palata
vielä kerran lavalle. Anneli kertoili, ”tulee vielä yksi kappale jota tänään
vielä harjoiteltiin, se on varmaan kaikille hyvin tuttu ja karaokessa ehkä jopa se suosituin kappale, kotiviini”. ”Kotiviini
kuultiin Jarkon ja Annelin ansiokkaana duettona… pojat ryhtyi jo laittelemaan kamppeitaan
syrjään kun Anneli pääsi heidät taasen yllättämään eikä siinä kauaa mietitty, sekunti tai kaksi, se on naisen mieli! ;-)
Anneli naurun sekaisesti, ”pitäähän
kappaleelle pari saada, kun on kerta alkuun päästy… mutta kohta jokin tulee sanoo lähde jo
likka”! Anneli edelleen kiitos sanojen myötä, otetaan vielä kappale ”kaikki
hyvin äiti!..
Suuren
suuret kiitokset Anneli eilisestä ja samalla koko kuluneesta keikkavuodesta 2014, palaamme jälleen! :-))))
.........................................................................................................................................
Panoraamakuva Riihinevalta, kuvakulma noin 240 astetta. |
Tapsukka ja Sanna
aamupäiväreippailulla…
Jos
vielä palaisi tekstin lopussa uudenvuoden aatto aamuun. Aatto alkoi pienellä
”makkaranpaisto reippailulla” tyttäreni Sannan kanssa Saarijärvellä Pyhä-Häkin
Kansallispuistossa siellä jossain Saarijärven salomailla! kuvat: IPhone5s
Makkara ja kahvipuista ei ollut huolta, Sanna hoiti homman! ;-) |
Tapsukka
:-)