Upea hääpari Iita ja Matti :-) |
Häistä - yökerhoon…
Sain
vietettyä tällä kertaa vähän erilaisen keikkalauantain. Heti iltapäivästä
lähtien vietimme Iitan ja Matin häitä Juupajoessa, aluksi vihkitilaisuudessa
Juupajoen kirkossa ja hääillan päätteeksi reippaissa tansseissa Anittan ja
Avenuen johdolla… Ilta ei jäänyt todellakaan vielä tähän vaan ennätin vielä nippa nappa
illaksi Tampereelle Nightclub Tähteen Annelin ja Recadosin keikalle. Joten
taakse jäi hieno ja vähän erilainen ikimuistoinen keikkalauantai… :-)
Keikkapäivälle tosin kertyi tällä erää mittaa aikalailla kun liikkeelle lähdin jo aamu kymmenen jälkeen ja
nukkumaan ennätin vasta joskus aamuyöstä neljän nurkilla… kiitokset Juupajoen isäntäväelle hyvästä yösiasta!
Vihkimisen
jälkeen siirryttiin hääpaikalle hyvän ruoan sekä erilaisten pienimuotoisten
häihin liittyvien ohjelmanumeroiden pariin jonka jälkeen häätilaisuuden
päätteeksi päästiin jo kovasti odottamamme häätanssin pyörteisiin Anittan ja Avenuen tahdittaessa
tanssirytmejä…
Anitta
oli hivenen yllättynyt että Tapasukka oli myös paikalla vaikkakin lähinnä
valokuvaajan ominaisuudessa. Taisi olla pieni ylläri! Tosin ei tarvinnut Tapsukkaa montaa kertaa kuvaajaksi pyydellä kun kerrottin että Anitta on myös paikalla! Eipä silti varsin kiva oli auttaa myös hyviä
keikkaystäviä valokuvaajana heidän juhlassaan...
Anitta oli olettanut että olisin silloin lauantaina rientänyt ilman muuta kattoo Annelia Tampereelle Tähteen. Siinä Anittan kanssa pienen rupattelun ohessa tuumailin Anittalle, "saas nähdä ennättääkö sitä vielä illan päätteeksi sinne Tampereelle Tähteen”… ”eihän valokuvaajan tarvitse olla tanssien loppuun asti”, rohkaisi Anitta, "mee vaan jos kerkeet"...
Anitta oli olettanut että olisin silloin lauantaina rientänyt ilman muuta kattoo Annelia Tampereelle Tähteen. Siinä Anittan kanssa pienen rupattelun ohessa tuumailin Anittalle, "saas nähdä ennättääkö sitä vielä illan päätteeksi sinne Tampereelle Tähteen”… ”eihän valokuvaajan tarvitse olla tanssien loppuun asti”, rohkaisi Anitta, "mee vaan jos kerkeet"...
Tuttua pirtsakkaa
Anittaa…
Anittan
ohjelmanumerot pohjautuivat paljolti Annelilta lainaamiin tanssi kappaleisiin. Aina
niin ihastuttava Anittamme valloitti hääkansan rennolla iloisella otteellaan ja
kaikilla oli mukavaa, kuinka muuten. Anitta kehaisikin jossakin vaiheessa
häiden rentoa ja ystävällistä meininkiä, "aivan kuin kaikki olisivat olleet jo ennastaan tuttuja"… Avenue hoiti myös hommansa
ammattitaidolla totuttuun tyyliinsä…
Hivenen
vaille yhdentoista tanssien jo loppuvapuheessa hyppäsin autoon ja nokka kohti Tampereen Tähteä. Olin aiemmin jo tullut miettineeksi illan aikataulua. Kerroin myös
Annelille Virroilla viikko sitten että riennän illalla päivän
päätteeksi vielä Tähteen jos suinkin ennätän? Ennätin kuin ennätin Annelin eka
setille…
Kun
saavuin Tähteen, paikalla olleet kivat keikkaystäväni kurkkivat lavan vierustalta, että sieltäpä se Tapsukka tulee, vaan eipä se Tapsukka malttanut olla poissa Tähdestä. Olivat nimittäin keskenään veikanneet
että kyllä se tänne vielä saapuu... oikein tiesivät, taitavat jo minun
aivoitukset aika hyvin tietää! :-)
Meille Annelin keikoilla kävijöille tää on jo varsin tuttua. Kun Annelin päästää
irti, hän ei mene lavalle koskaan, no kuhan menet vaan tyyliin, ei… Anneli antaa
aina ja jokakerta parsaan, kuten lauantaina Tädessä, kyllä ääntä ja taitoa piisaa… kova mimmi, Anneli on rautaa!! :-)
Anneli
saapui lavalle kahdeltatoista, aloittaen tutusti kappaleellaan ”suojaan”. Kuulimme
Annelilta jatkossa muun muassa kappaleet ”liian pitkä matka kotiin”, ”don’t cry for louie”,
”mustat silmät”, ”besame mucho”, ”sydänsuruja”, ””kaksi kolpakkoa”, autotyttö”,
”jambalaya” sekä eka setin päättänyt "that's all right (mama)"…
loppuen poikain vienoon lauluun, ”seu-raa-va-naa tauu-koo…” :-)
Illan keikalle mustaan
mekkoon sonnustautunut Annelimme saapui toiselle setilleen, jatkaen edelleen siitä mihin
äsken jäätiin. Toka setillä kuulimme Annelilta kappaleet ”tanssin
päivät, tanssin yöt”, Jarkon kanssa duettona tulkittu ”mun suothan tulla vierees sun”, ”la isla bonita”,
”villi varsa”, ”nousevan auringon talo”, ”luotu lähtemään”, ”ne na na na”, ”koivukuja”, vanha tuttu Armin ja Dannyn duettona tulkitsema ”tahdon olla sulle kovin hellä”, ”ihoissa on virtraa” sekä Annelia lainatakseni, ”seuraavaksi kuullaan amerikan englantia... ja Karvian murretta kappaleessa great
balls of fire”…
Setin
päätteeksi saimme vielä kuulla mainion Beatles sävelmän ”i saw her standing
there”… jess! :-)
”Rokkiaa…”
Eihän toki keikka siihen päättynyt vaan Anneli taputettiin kahdesti vielä takaisin lavalle
encore kappaleilleen... Aluksi Anneli kyseli iloisena, ”otetaanko hidasta vai mennäänkö
vielä rokkia”… ”ROKKIAA… kuului tanssiparketilta aivan kuin yhdestä suusta, ja niin
mentiin edelleen rokin tahtiin… kuulimme ensimmäisenä Annelin omalta
levyltä kappaleen ”saappaat”… Yli kaksi tuntiseksi venähtäneen toisen setin
päätteeksi kuulimme vielä kappaleet ”seitsemäs taivas” sekä ”kolme cowboyta”…
Suuret kiitokset
myös hääparille Iitalle, Matille ja taustajoukoille hienosti järjestetyistä häistä… ja meillä
kaikilla oli niin muu-kaa-vaa…
Tapsukka
:-)